Lue keskustelun säännöt.
lapsen syömishäiriö - perheen vika?
29.03.2014 |
Olen lukenut ja kuullut paljon (myös ihan ammattilaisten suusta), että perheellä on TODELLA iso vaikutus lasten syömishäiriöihin, erityisesti äidillä. Tämä asia jäi painamaan mieltäni ja olen miettinyt pääni puhki, mitä kotona on tehty väärin, kun lapsi sairastui syömishäiriöön... Olen yrittänyt tukea lasta kaikin mahdollisin keinoin, mutta hän työntää minut koko ajan pois ja ulkopuoliset laittavat senkin kylmän äidin syyksi.
Onko perheellä todellisuudessa niin iso vaikutus lapsen syömishäiriön puhkeamiseen? Olemmeko me, joiden lapsilla on syömishäiriö, jollain tavalla epäonnistuneita vanhempia?
Kommentit (8)
Totta kai on vaikutusta. Esim. suhtautuminen ruokaan ja ulkonäköön. Syömishäiriö on kuitenkin psyykkinen sairaus, joka voi puhjeta kenelle tahansa. Myös geneettisellä taipumuksella on osansa. Ja yksittäisiäkin tapauksia on.
Jälkiviisaus ja itsensäsyyttely ovat yksi vaihtoehto toimia, mutta parempi olisi laittaa voimavarat siihen, että perheenä toivutte tästä haasteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sairastuin anoreksiaan 15 vuotiaana ja siihen ei kyllä vanhemmilla ollut osaa eikä arpaa. Mulla on ihanat tasapainoiset vanhemmat. Molemmat hiukan pyöreitä ja lapsuuden kodissa oli aina tarjolla kunnon ruokaa eikä kumpikaan vanhemmista koskaan laihduttanut tms. Äiti rakasti tehdä kunnon hienoja illallisia hyvistä raaka-aineista ja aina sai kaikki syödä niin paljon kun halusi.
Mulla yksi asia on jäänyt mieleen millä oli suuri merkitys sairastumiseen. Olin ihastunut erääseen vuotta vanhempaan poikaan, ja hänkin näytti aluksi olevan kiinnostunut minusta. Lopulta hän kuitenki alkoi seurustella tytön kanssa joka oli TODELLA laiha.. Silloin päätin että vittu mä laihdutan itteni samankokoiseksi niin sitte se varmaa haluaa olla mun kanssa.
ei kannata itseään syyllistää. Syömishäiriöt ovat psyykkisiä sairauksia ja niiden syntyyn vaikuttaa monet asiat. Olet varmasti ollut hyvä äiti lapsellesi. Yritä hyväksyä tilanne ja keskittyä lapsesi paranemisen tukemiseen. Tsemppiä
Minulla on aina ollut kenties poikkeuksellisen hyvä itsetunto ja suhde kroppaani. Teininä olin kaikista ikäluokkani tytöistä ainoa joka ei pitänyt itseään rumana, ei lihavana jne. Siinä missä minua hoikemmatkin kaverit itkivät olevansa rumia ja läskejä, itse olin aina tyytyväinen itseeni vaikka näin jälkikäteen katsottuna en kyllä ollut mikään erityisen kaunis lapsi tai nuori. Tylsän tavanomainen suomalainen hiirulainen pikemminkin. Mutta se, miksi en kokenut ulkonäköpaineita johtuu mitä luultavimmin siitä että äitini kehui minua kauniiksi ihan pienestä asti: aina tasaisin väliajoin äiti sipaisi hiuksiani, katsoi suoraan silmiin ja sanoi "sä olet kaunis", säännöllisesti ihan pikkulapsesta asti. Kai se sitten syöpyi jotenkin alitajuntaan, vaikka teini-ikääni mennessä äitini oli ainoa joka minua ikinä oli kauniiksi sanonut. Tiesin kyllä että värjäämättömällä tukalla ja meikittömällä naamalla en olisi kauneudessa päihittänyt luokkani pissiksiä poikien suosion kilvoittelussa, mutta pidin aina itsestäänselvänä että jos haluaisin ja viitsisin laittautua niin olisi toisin.
Kehukaa lapsianne. Ihan pienestä saakka, se vaikuttaa heidän minäkuvaansa.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:15"]Minulla on aina ollut kenties poikkeuksellisen hyvä itsetunto ja suhde kroppaani. Teininä olin kaikista ikäluokkani tytöistä ainoa joka ei pitänyt itseään rumana, ei lihavana jne. Siinä missä minua hoikemmatkin kaverit itkivät olevansa rumia ja läskejä, itse olin aina tyytyväinen itseeni vaikka näin jälkikäteen katsottuna en kyllä ollut mikään erityisen kaunis lapsi tai nuori. Tylsän tavanomainen suomalainen hiirulainen pikemminkin. Mutta se, miksi en kokenut ulkonäköpaineita johtuu mitä luultavimmin siitä että äitini kehui minua kauniiksi ihan pienestä asti: aina tasaisin väliajoin äiti sipaisi hiuksiani, katsoi suoraan silmiin ja sanoi "sä olet kaunis", säännöllisesti ihan pikkulapsesta asti. Kai se sitten syöpyi jotenkin alitajuntaan, vaikka teini-ikääni mennessä äitini oli ainoa joka minua ikinä oli kauniiksi sanonut. Tiesin kyllä että värjäämättömällä tukalla ja meikittömällä naamalla en olisi kauneudessa päihittänyt luokkani pissiksiä poikien suosion kilvoittelussa, mutta pidin aina itsestäänselvänä että jos haluaisin ja viitsisin laittautua niin olisi toisin.
Kehukaa lapsianne. Ihan pienestä saakka, se vaikuttaa heidän minäkuvaansa.
[/quote]
En ole varma, olenko kehunut lastani joskus liian vähän, mutta sairauden tullessa ilmi olen vaistomaisesti yrittänyt kehua häntä. Nuori tosin vaan luo joka ikinen kerta ilkeän katseen, sulkee korvansa, huutaa tai suuttuu jos hänestä sanotaan jotain positiivista.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:15"]Minulla on aina ollut kenties poikkeuksellisen hyvä itsetunto ja suhde kroppaani. Teininä olin kaikista ikäluokkani tytöistä ainoa joka ei pitänyt itseään rumana, ei lihavana jne. Siinä missä minua hoikemmatkin kaverit itkivät olevansa rumia ja läskejä, itse olin aina tyytyväinen itseeni vaikka näin jälkikäteen katsottuna en kyllä ollut mikään erityisen kaunis lapsi tai nuori. Tylsän tavanomainen suomalainen hiirulainen pikemminkin. Mutta se, miksi en kokenut ulkonäköpaineita johtuu mitä luultavimmin siitä että äitini kehui minua kauniiksi ihan pienestä asti: aina tasaisin väliajoin äiti sipaisi hiuksiani, katsoi suoraan silmiin ja sanoi "sä olet kaunis", säännöllisesti ihan pikkulapsesta asti. Kai se sitten syöpyi jotenkin alitajuntaan, vaikka teini-ikääni mennessä äitini oli ainoa joka minua ikinä oli kauniiksi sanonut. Tiesin kyllä että värjäämättömällä tukalla ja meikittömällä naamalla en olisi kauneudessa päihittänyt luokkani pissiksiä poikien suosion kilvoittelussa, mutta pidin aina itsestäänselvänä että jos haluaisin ja viitsisin laittautua niin olisi toisin.
Kehukaa lapsianne. Ihan pienestä saakka, se vaikuttaa heidän minäkuvaansa.
[/quote]
En ole varma, olenko kehunut lastani joskus liian vähän, mutta sairauden tullessa ilmi olen vaistomaisesti yrittänyt kehua häntä. Nuori tosin vaan luo joka ikinen kerta ilkeän katseen, sulkee korvansa, huutaa tai suuttuu jos hänestä sanotaan jotain positiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä perheellä on kaikki vaikutus asiaan. Se, mikä se sitten on, ei varmasti kukaan tiedä. Tyttölapselle kehittyy varmimmin hyvä omanarvontunto, jos saa oikeanlaista positiivista huomiota elämänsä tärkeimmältä mieheltä, isältään. Minun isäni kutsui minua koko elinaikansa hänen pieneksi prinsessaksi ja supersankariksi. Tunsin itseni hyvin tärkeäksi ja erityiseksi isälleni.
No ei kyllä perheelläni ollut minkäänlaista vaikutusta syömishäiriööni. Pystyin peittämään sen niin hyvin.
En usko, että on olemassa mitään yksittäistä syytä. Syytä on varmasti sekä perimässä että ympäristössä. Syytä ei tiedä kukaan muu kuin lapsesi, jos edes hänkään. Ja onko sillä edes väliä? Tärkeintä on löytää voimavarat ja tie, jolla sairaus selätetään. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, joten itseä ei kannata loputtomiin syyllistää. Joskus näin vain käy vaikka miten olisi tehnyt parhaansa.