Olen liian itkuherkkä, hävettää

Täällä toinen itkupilli, terve!

Täällä kolmasitkupilli.

Itse saan joskus pidätettyä kyyneleet kun ajattelee samalla jotain muuta arkista. Mutta tylsäähän se on koettaa keskittää ajatukset muualle.

Oletteko jotenkin stressaaantuneita ja väsyneitä huomaamattanne ehkä? Vähän asian vierestä, mutta harrastuspiirissä oli pikkujoulut ja siellä jaettiin yllätyksenä pystejä ansioituneille seuran jäsenille. Ainakin kolme raavasta miestä pidätteli itkua kun kävivät hakemassa palkintonsa, mitään niin söpöä ja liikuttavaa en ole nähnyt aikoihin. Meillä Suomessa olisi tässä kiitoksen antamisessa selvästi petrattavaa kun sen saaminen on niin big deal.

Jep. Samaa vikaa. Jouduin just sulkeen ton "Surullisimmat laulut"-ketjun, kun ratikassa alkoi kyyneleet valua. Enkä edes kuunnellut niitä biisejä, luin vaan kommentteja.

Hävettäähän tää taipumus välillä, mutta toisaalta iloitsen myös tosi pienestä ja mun muutkin tunteet on tosi herkässä, joten pidän tätä enemmän positiivisena piirteenä. Eipähän ainakaan ole tylsää.

Täällä neljäs. Lapsen joulujuhla tulossa, jossa se vielä on esityksessä mukana.. Pääsee sinne poraamaan. Kaikki mua ainakin itkettää.

Eilen katselin Presidenttiparin koiraa, niin itkin sitäkin!!:D

Viides!  En välillä edes ymmärrä mikä jossakin asiassa saa kyyneleet kihoamaan silmiin :D

SSRI-lääkitys vähentää radikaalisti itkuherkkyyttä. Eli ei tarvitse kokea liikutuksen kyyneliä eikä myöstään surun.

Itsellä toisinpäin, mutta olenkin mies, en viimeksi itkenyt edes isoisän hautajaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko jotenkin stressaaantuneita ja väsyneitä huomaamattanne ehkä?

Tuskin, kun on ominaisuus mikä on aina ollut. Ellei tässä ole 38 vuotta oltu stressaantuneita ja väsyneitä ;)

Täällä myös yksi itkupilli

Kaikkein ärsyttävintä on että itken melkein aina kun joku sanoo minulle jostain asiasta vastaan. Voi olla ihan arkinenkin juttu, josta ei todellakaan pitäisi alkaa itkemään. Pelkään että ihmiset luulevat minun tekevän itkun tahallaan, jotta saisin itkun kautta tahtoni läpi. Mikäköhän auttaisi? :(

Vierailija kirjoitti:

Vähän asian vierestä, mutta harrastuspiirissä oli pikkujoulut ja siellä jaettiin yllätyksenä pystejä ansioituneille seuran jäsenille. Ainakin kolme raavasta miestä pidätteli itkua kun kävivät hakemassa palkintonsa, mitään niin söpöä ja liikuttavaa en ole nähnyt aikoihin.

Ääk, mua alkoi itkettää pelkkä tämä mielikuva. :')

Täällä itkupilli. Olen ollut aina, siis en itke riitelyissä enkä vaikeissa tilanteissa, vaan liikutuksesta. 

Lauloin pienenä seurakunnan lapsikuorossa (4-11 -vuotiaana) ja silloinkin liikutuin tietyistä lauluista. En viitsi niitä nyt muistella etten ala itkeä :D.

Lasten joulujuhlat ym. ovat ihan kamalia, huh. Mä yleensä lasken salin katossa olevia paneleita, valaisimia, tähtiä tai mitä nyt ikinä. Ja lasken numeroita sadasta alaspäin. Sillä ehkä selviän. 

En tiedä mitä tälle voisi tehdä, olen nyt jo 45-vuotias ja pahenee vain. Siis olen muuten ns. kovapintainen, töissä ja politiikassa kovaksi keitetty broileri, mutta tuo liikuttuminen on ihan mahdotonta. 

Pakko ulkoistaa itsensä tietyistä tilanteista ja välttää kuuntelemista ja lukemista. 

Minäkin olen... Tää on hirveää, töissäkin jos teen jotain väärin, joudun pidättelemään itkua koko loppupäivän. Alkaa itkettämään, jos joku sanoo minusta jotain, jonka minä itse koen vähän ivalliseksi tai pilkkaavaksi. Koulussa aikoinaan joutui pidättelemään kyyneleitä jos sai huonon numeron kokeesta. Kerran otin vahingossa miehen lautaselta pihvin, kun piti ottaa viereiseltä lautaselta. Mies ihmetteli hämmästyneenä mitä teen ja taas itku oli tulossa.

Näitä on vaikka kuinka paljon, itken ihan käsittämättömän herkästi. Ja joskus sellaisia asioita, missä ei tosiaan olis mitään itkemistä. Voiskohan tälle tehdä jotain...

Tuo on vielä pientä, mulla herkistyminen on niin yleistä, että se häiritsee normaalia elämää. En siis koe edes herkistyväni, mutta silmäni vaan itsepintaisesti kostuvat ja itku tulee noh lähes kaikesta..

- Jos joudun puhumaan itsestäni arkiasioita syvemmin esim. kehumaan työhaastattelussa

- Puhun itselleni tärkeistä ja merkityksellisistä asioista sivumainintaa syvällisemmin

- Joku on mun kanssa eri mieltä ja joudun puolustamaan omaa kantaani

- Nään jonkun itkevän/herkistyvän

- Kaikki puheet (oi kyllä..kaikki..), leffat, kirjat tms. ja joskus jopa tv-mainokset

Ja siis handlaisin kaikki tilanteet muuten ihan hyvin, mutta alan heti jännittämään milloin ne kyyneleet tulee kun keskustelu muuttuu smalltalkia syvällisemmäksi. En ole mitenkään ujo tai sosiaalisilta taidoilta kömpelö. Silmäni tuntuvat vain elävän omaa elämäänsä..

Hep! Ihanaa, etten ole ainoa. En tunne ketään kaltaistani, joten joskus on tullut mietittyä, että onkohan mulla kaikki inkkarit kanootissa, kun ihan vaikka Lidlin joulumainos saa mut itkemään. Aika usein vollotan myös autossa, jos radiosta tulee melankolisia lauluja. Lastensaamisen jälkeen tämä tietysti meni vielä astetta pahemmaksi. Olen itkenyt jokaikisessä tarha- ja koulukeskustelussakin, vaikka lapseni ovat saaneet lähinnä kiittävää palautetta. Joulu- ja kevätjuhlista en edes aloita...

Olen nyt 40 ja alan pikku hiljaa hyväksyä, että tämä ei ole vika, vaan ominaisuus. Nykyisin pidättelen lähinnä noissa kaikkein hölmöimmissä tilanteissa (joista tuo Lidlin mainos on ehkä hyvä esimerkki). Jos kyyneleet nousevat silmiin, kun puhun vaikka lapsistani, totean vain, että kappas, jopas nyt liikutuin ja pyyhkäisen ne pois. Joskus on hauska seurata, miten jotkut "kovikset" menevät hämilleen tästä. Toiset se taas saa selvästi jotenkin vapautumaan. Ehkä he tajuavat, että minun seurassani hekin voivat näyttää omat omituisuutensa!

Sen lisäksi, että itku on herkässä, sitä on myös nauru ja muutkin tunteet. Loppupeleissä ei ehkä ole mikään kauhean paha juttu, että saa voimakkaita elämyksiä suht arkisistakin asioista. Ainakaan ei tarvitse hakea tunne-elämyksiä esim. päihteiden kautta. Itkuhan on sitä paitsi myös tehokas stressin purkaja.

Minua kiusattiin monta vuotta koulussa ja olin koko tämän ajan itkemättä. En koskaan antanut muille sitä iloa, että olisin näyttänyt pahan oloni. Meni vuosia tämän jälkeen, että opin taas itkemään.

Nykyään itkenkin sitten oikeastaan kaikelle, ja se on ihanaa, koska se tarkoittaa että olen ympäristössä, jossa en pelkää näyttää haavoittuvuuttani ja että uskallan antaa tunteille vallan niiden piilottamisen ja pakoilun sijaan. Stressi purkautuu usein itkuna, jonka jälkeen onkin taas parempi olo. Hyvä näin!

ˆPuheet on kyllä pahoja! En tiedä mikä niissä on, ehkä se mahtipontisuus? Olen epäillyt itkemiseen vaikuttavan muutenkin joku äänen taajuus tms selkeästi "ulkona tunnepuolesta" oleva asia, koska paikat vaikuttavat siihen niin paljon. Kuulokkeilla musiikin kuuntelu herkistää paljon enemmän, kuin autoradiosta kuultu musiikki. Itken poikkeuksetta aina kirkossa, ihan sama minkä asian perässä siellä ollaan (enkä ole mitenkään uskonnollinen), jos vain äänentoisto on päällä. Sen kaiku kirkossa on niin komea. Ilman mikkiä saatan pystyä istumaan jopa hautajaiset ilman itkua. Samoin keikoilla ne hanat aukeaa heti kun ensimmäinen tahti tai muu mörinä lyödään ulos äänentoistosta: biisillä, esittäjällä ei ole siinä mitään merkitystä. Ja toki on paljon tunneitkuakin, mutta enemmän kiinnostaisi nuo ns. tunteen ulkopuoliset itkut selvittää mistä johtuu ja voiko sitä hallita. Olen huomannut että säännöllinen kunnon itkeminen hieman vähentää tuota muuta tunneitkua, mikä tulee vaikka lehteä lukiessa, mainoksia katsellessa, leffoista tms. Että kerran viikkoon yllytän itseni kunnon itkuun ja annan tulla ulos, voin sitten lukea ehkä seuraavan kerran kahvilassa lehdestä koiran kotiinpaluusta ilman vollotusta. Mutta lapsen joulujuhlat olisi sittenkin liian kova pala.

Mutta "kiva" että on muitakin samasta silmävuodosta kärsiviä :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän asian vierestä, mutta harrastuspiirissä oli pikkujoulut ja siellä j yllätyksenä pystejä ansioituneille seuran jäsenille. Ainakin kolme raavasta miestä pidätteli itkua kun kävivät hakemassa palkintonsa, mitään niin söpöä ja liikuttavaa en ole nähnyt aikoihin.

Ääk, mua alkoi itkettää pelkkä tämä mielikuva. :')

Ja minä vetistelin sitä kirjoittaessani :). Mulla vaan on niin että olen itkuherkkä enempi vain stressaantuneena, miilla tosin.

*muilla toisin

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut herkkä itkemään. Itken sekä ilosta että surusta. Mutta nyt lapsen saannin jälkeen tilanne on pahentunut ja olen vieläkin itkuherkempi ja se alkaa olemaan jo ongelma. Tuntuu myös, ettei se itku liity enää niinkään liikuttaviin tunteisiin, koska itken mm. bändien keikoilla kun musiikki alkaa -hyvän bändin keikalla saattaa silmät valua kyyneliä koko ajan. Herkistyn musiikkiin todella helposti myös kun kuuntelen kuulokkeiden kautta -saatan siis alkaa itkemään vaikka bussimatkalla. Lapsen joulujuhla oli pelkkää itkun pidättelyä (eikä sen takia että ne lapset on niin huonoja laulamaan). Onko muita itkupillejä? Onkohan asialle mitään tehtävissä? Hävettää, ettei voi lapsen joulujuhlissa laulaa mukana kun pitää hillitä itkua.

Oot vaan herkkä ihminen, mulla vähän samaa vikaa mutta ei ehkä en ole aivan noin herkkä.

Onko noloa jos mies on herkkä että joskus tulee tippa silmiin?